tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kuvailua

Moi pitkästä aikaa! Blogia en ole päivittänyt pitkään aikaan, mutta nyt innostus bloggaamiseen taas alkoi. Blogin tauon aikana on tapahtunut paljon ja kaikkea tapahtunutta en nyt ala kertomaan varsinkaan tässä postauksessa. 
Saatan kirjoittaa oman postauksen liittyen tuohon aiheeseen. Blogin sisältöön on tullut pieniä muutoksia, sillä blogi kertoo nykyään kahdesta hevosesta, Nikitasta ja Piikusta. Lisää tietoa hevosista löydät ylhäällä olevista linkeistä,
Otettiin hevosista kuvia eilen ja  käytiin samalla maastolenkillä ja teimme siitä videonkin.